Kyröläiset Ry
Tanhuajia

Kyröläiset ry

Näitä sivuja ylläpitävät Kyröläiset ry, 1.4.1989 perustettu yhdistys. Perustamisen puuhamiehenä oli Oiva Tamminen ( 10.4.1917 - 26.7.1994 ), varhaislapsuutensa Hämeenkyrössä viettänyt helsinkiläinen rakennusmestari. Yhdistyksen säännöt kertovat: Yhdistyksen tarkoituksena on yhdistää eri puolilla Suomea ja muuallakin maailmassa asuvia hämeenkyröläistä sukua olevia henkilöitä ja tukea hämeenkyröläisen perinteen elvyttämistä ja säilymistä sekä Hämeenkyrön kehitystä. Yhdistyksen jäseneksi voidaan hyväksyä 16 vuotta täyttänyt henkilö, joka on asunut Hämeenkyrössä jossain vaiheessa vähintään kolme vuotta, tai jonka esivanhemmista joku on ollut hämeenkyröläinen, tai joka on avioitunut edellä mainittuihin ryhmiin kuuluvan henkilön kanssa. Jäsenistömme on levittäytynyt ympäri Suomea, tosin lukumääräinen painopiste on pääkaupunkiseudulla. Toiseksi eniten jäsenistöä on Tampereelta ja lähiympäristöstä.

Tämä hajasijoittuminen vaikeuttaa yhteydenpitoa, sen parantumista toivomme tapahtuvan myös näiden kotisivujen myötä. Yhtälailla toivomme sivujen muodostuvan kohtauspaikaksi kaikille hämeenkyröläisille, sekä nykyisille, että muualla asuville. Kun sivut joskus ovat lopullisesti valmiit, uskon niillä olevan paljon historiatietoa, tavallisten ihmisten muistikuvia menneiltä vuosikymmeniltä. Toivottavasti myös paljon eriaiheisia valokuvia sekä lähihistoriasta että vuosikymmenten takaa.